Jyväskyläläiset osoittavat mieltään Helsingissä

18Hel09

Yliopistolakiesityksestä on viime aikoina keskusteltu laajasti eri yliopistoissa. Sen valmistelun aikana esitetty kritiikki on silti jätetty lähes täysin huomiotta. Lakiesitys on nyt siirtymässä eduskunnan käsittelyyn, minkä vuoksi Helsingissä järjestetään yliopistolakiesitystä vastustava mielenosoitus torstaina 19.2.

Myös joukko jyväskyläläisiä yliopiston henkilö- ja opiskelijakunnan edustajia osallistuu bussikuljetuksella tähän mielenosoitukseen. Lakiesityksen käsittelyn aloittavan eduskunnan painostaminen on olennaista jo — tai pikemminkin viimeistään — heti eduskuntakäsittelyn alkuvaiheessa. Samanaikaisesti järjestetään mielenosoituksia ainakin Tampereella ja Joensuussa.

Syitä yliopistolakiesityksen vastustamiselle on useita. Lakiesitys vahvistaa myös yliopiston ylimmän johdon valta-asemaa sekä lisää yliopiston ulkopuolisten valtaa antamalla kyseisille tahoille määräenemmistön yliopistojen hallituksissa. Lakiesitys edistää tutkimuksen ja opetuksen kaupallistamista. Se myös mahdollistaa opintomaksukokeilun Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevilla opiskelijoilla kenties ensiaskeleena kohden suomalaisilta opiskelijoilta kerättäviä opintomaksuja.

Lakiesityksen vastustaminen ei ole siis minkään yksittäisen yliopiston asia. Jyväskyläläisten mielenosoitusmatkalla halutaan osaltaan osoittaa, että yliopistolakiesityksen vastustaminen on kaikkien suomalaisten yliopistojen asia. Tieteentekijöiden liiton Jyväskylän paikallisyhdistys Jytte tukee matkaa.

Torstai on valtakunnallinen toimintapäivä yliopistolakiuudistusta vastaan, ja Jyväskylän yliopistolaisten Avoin yliopisto -verkosto järjestää toimintaa myös kampusalueella.



Ei kommentteja: “Jyväskyläläiset osoittavat mieltään Helsingissä”

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.